September 4, 2018

Casumolta Suomeen rahaa

Tulee niitä voittoja Suomeenkin – tässä tarina!

Joskus saattaa tuntua siltä, että Suomeen ei paljon jackpotteja satele. Tämä on kuitenkin pötypuhetta, sillä vaikka maailmassa on valtioita lähes yhtä paljon kuin banaanitarhan tertuissa on banaaneja, on myös Suomeen tullut monta valtavaa jackpot-voittoa. Ei siis kannata suotta olettaa, että suomalaisena pelaajana ei olisi mahdollisuutta päästä käsiksi miljooniin – moista on tapahtunut lukuisia kertoja aiemminkin! Jotkin historian suurimmista poteista ovat itse asiassa päätyneet nimenomaan sinivalkoisen kansan pankkitileille – ja tietysti myös humputteluun!

Suomalaiselle 179 000 euroa Casumolta

Seuraavaksi esittelemme tapauksen, jossa muuan suomalainen onnistui narraamaan Casumon hauskoista kolikkopeleistä itselleen sievoisen 179 000 euron voiton. Mikään miljoonapotti ei siis tällä kertaa ole kyseessä, mutta kyllähän tuollakin hauskaa pitää ja lapset ruokkii.

Onneakas suomalainen talletti lempikasinolleen 100 euroa pelirahaa ja lähti kerryttämään sillä melkoisen voittosuman. Casumolta kerrotaan, että tämä tapahtui 8 päivän aikana eli kyseessä ei ollut edes yksittäinen voitto jackpotista! Sen sijaan suomalaisen saavutus oli todellinen työn voitto!

Tarina kertoo, että pelaaja oli suhteellisen etevä, sillä hän oli valinnut pelattavakseen seuraavat neljä kolikkopeliä: Wild Swarm, Fat Rabbit, Sakura Fortune ja Diamond Mine. Näistä jokaisessa on vähintäänkin kohtuullinen, yli 96,4 %:n palautusprosentti, joka on tietenkin omiaan palkitsemaan pelaajaa pitkässä juoksussa. Tämän lisäksi pelaaja suosi näissä valinnoissaan keskiverron ja korkean varianssin pelejä, joista voi hyvässä lykyssä tärähtää rahaa varsin mukavat määrät.

Oi kuinka meidän apinamme olisi halunnut olla gorillana katossa, kun fiksu suomalainen pelaaja onnistui munkittamaan itsensä 100 eurosta aina 179 000 euroon saakka! Pelaaja vieläpä kommentoi aikovansa törsätä juhlimiseen vain vähän ja investoida jättipottinsa osakkeisiin. Ei muuta kuin voitot poikimaan entistäkin enemmän – se on viisaan slottifanin merkki se!

Liity Casino Gorillan sisäpiiriin - saat 2000 ilmaiskierrosta!