Arrow down
Casino Gorilla canvas

Aloha Cluster Pays arvostelu



Nettikasinoiden kolikkopelit tänä päivänä voivat olla todella viihdyttäviä virityksiä. Vielä 2000-luvun alussa puhuttiin usein kolmilinjaisista yhdeksän symbolin sloteista, mutta tänä päivänä vaihtelua riittää joka makuun. Suosittuja ovat tavanomaisten voittolinjoihin perustuvien pelien lisäksi myös esimerkiksi erilaiset Reactoonzin, Gemixin ja Aloha Cluster Paysin tapaiset yhdistelmäpelit. Tässä arvioissa keskitytään edellä luetelluista sloteista siihen viimeiseen.

Gorilla rakastaa paitsi slottien pyörittelyä, myös auringossa loikoilua. NetEntin vuonna 2016 julkaistu Aloha Cluster Pays viekin Gortsun sekä kaikki muutkin pelaajansa todella levollisiin maisemiin ja tunnelmiin. Peli sijoittuu ilmeisesti joko Havaijille, Tahitille, Bahamalle tai jollekin muulle paratiisisaarelle. Valitettavasti emme ole niin hyviä maantiedossa, että osaisimme paikantaa esillä olevan trooppisen maiseman, mutta moiseen rentoon mestaan mekin suuntaisimme silti varsin mieluusti.

Plussat:
  • Moderni ja kaunis peli
  • Leppoisa tunnelma ja musiikki
  • Legendaarinen ja rakastettu klassikko
Miinukset:
  • Syö usein paljon kassaa ennen kuin antaa voittoa
  • Ilmaiskierroksiin pääseminen ottaa aikansa

Screenshotteja

Pelattavuus

Pelaajan tehtävä Aloha Cluster Paysissa on muodostaa vähintään 9 symbolin yhdistelmiä. Symboleina nähdään esimerkiksi kukkia, kookospähkinöitä ja erilaisia tiki-naamioita. Ruudun oikeassa reunassa puolestaan möllöttää onnellisen näköinen toteemipaalu, joka intoutuu kannustamaan pelaajaa tämän voittaessa rahaa ja lähestyessä ilmaiskierroksia. Jos pelaaja onnistuu nappaamaan yhdistelmillään suurvoiton, laittaa toteemi silmilleen aurinkolasit tulivuoren purkautuessa taustalla! Samanlaista tukihahmojärjestelyä on hyödynnetty myös muissa NetEntin peleissä; esimerkiksi Gonzo’s Questissa, Koi Princessissä sekä Fairytale Legends -sarjan luomuksissa. Pelaamisen aikana taustalla soi laiska löhöilymusiikki.

Panoksen Aloha Cluster Paysissa pääsee valitsemaan 10 sentin ja 200 euron väliltä. Palautusprosentti on modernin hyvä, 96,42 %. Ei kuitenkaan pidä antaa leppoisan teeman hämätä, sillä varianssi Alohassa on niin korkea, että voitot ovat usein rantakivien alla.

Erikoistoiminnot ja bonuspelit

Koska Aloha Cluster Pays on yhdistelmäpeli, ei siinä ole varsinaisia wild-kuvioita. Sen sijaan ruudulle osuu toisinaan kysymysmerkkilaatikoita, jotka muuttuvat sopivan yhdistelmän vieressä aina oikeaksi kuvioksi. Näinpä laatikoita voi sinänsä varsin oikeutetusti kutsua wildeiksi, vaikka ne eivät voikaan toimia jokerina monelle erilaiselle kuviolle samanaikaisesti.

Toisinaan peruspyöräytysten aikana saattaa kohdalle osua niin sanottu Sticky Win Re-spins -toiminto. Tämä erikoisuus käynnistyy satunnaisesti silloin, kun ruudulle pyörähtää valmis voittoyhdistelmä. Tällöin pelikiekot pyörivät uudestaan, ja mikäli yhdistelmä saa yhdenkin uuden kuvion kiinni itseensä, jatkuvat kierrokset toinen toisensa jälkeen. Kun uusia kiinni osuvia kuvioita ei enää osu kohdalle, maksetaan pelaajalle voitto muodostuneen yhdistelmän mukaan. Tämä on yksi parhaita tapoja voittaa Aloha Cluster Paysissa, jossa mojovia voittoja ei todellakaan ole liiaksi jaossa.

Ilmaiskierrokset

Ilmaiskierrostilaan Alohassa pääsee pyöräyttämällä ruudulle vähintään kolme matkateemaan sopivaa postimerkin kuvaa. Näiden merkkien ei tarvitse olla edes kokonaan ruudulla.

Kolme postimerkkiä antaa pelaajalle 9 ilmaiskierrosta, 4 antaa 10 ilmaiskierrosta, 5 antaa 11 ilmaiskierrosta ja 6 antaa 12 ilmaiskierrosta. Mitään valtavan suuria eivät nämä erot siis lopulta ole, vaikka ilmaiskierroksille ei todellakaan kovin usein pääsekään.

Aloha Cluster Paysin ilmaiskierrostilan erikoisuutena heikkoarvoiset kuviot on poistettu kokonaan, joten suurien voittojen saaminen on tavanomaista helpompaa. Tämän lisäksi bonuspeli päättyy aina jokseenkin iloisesti, sillä viimeinen ilmaiskierros toimii win spin -periaatteella: jos et saa voittoa viimeisellä pyöräytyksellä, pyörii peli uudestaan niin pitkään, kunnes viimein saat voiton.

Kokemuksia pelistä

Aloha Cluster Paysin nimeen kuuluu oikeasti huutomerkki sanan ”Aloha” jälkeen, mutta suomen kielestä piittaavina henkilöinä jätämme moisen kammotuksen kirjoittamatta. Tästä huolimatta Gorilla myöntää viihtyneensä pelin parissa varsin hyvin, vaikka voitot ovatkin usein harvassa. Itse asiassa Alohan kiireetön tunnelma ja musiikki saivat apinan nukahtamaan autospinnit päällä, kunnes valtava tulivuorenpurkaus viimein säpsäytti sen hätäisesti hereille.

Aloha Cluster Pays kuuluu NetEntin suosituimpiin peleihin, joten olisi pyhäinhäväistys olla testaamatta sitä edes muutaman spinnin verran. Liian lyhyt kokeilu saattaa tosin päättyä helposti niin huonosti, että peliin kehkeytyy heti kättelyssä huono suhde. Tuolloin Alohan parhaat puolet jäävät kokematta.

Lisää kasinoita:

Mega Glam Life

Betsoft

Mega Moolah Isis

Microgaming

Arabian Nights

NetEnt

Arabian Nights

NetEnt

Fire Joker

Play'n GO

Kokemuksia:

23.6.2020 - Punkki_1

Eläväisen tuntuinen ja sen takia hauska peli. Slottien suurin synti on tyypillisesti se, että joskus ne ovat yksinkertaisesti tylsiä – kolikkopelimekaniikat kun ovat sen verran koettuja ja nähtyjä. Alohassa on kuitenkin hyvä, omanlaisensa tunnelma koko ajan. Sen takia peliä jaksaa pyörittää siihen asti, että sieltä alkaa viimein ropista voittoja tilille. Heikkojen symbolien puutteen takia noissa voitoissa saattaa tosiaan joskus mennä hetki, mutta ne kompensoivat sitten asiaa olemalla tyypillisesti ihan kelpo voittoja. Ainakin melko korkeasta palautusprosentista päätellen kompensoivat vieläpä aika hyvin.

Pelaajien kokemuksia - Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *