heinä 7, 2019

Heinäkuun parhaat kampanjat

Casino Gorillan karvainen turkki on sen verran tuhtia materiaalia, että näin hiostavilla kesähelteillä pulahdus viilentävään meriveteen tuntuu yhtä taivaalliselta kuin se syntinen ensimmäinen imaisu banaanipirtelöstä sunnuntai aamuna kosteiden viidakkojuhlien jälkeen. Hikistä menoa helpottaa hedelmäinen mehujää kaikissa sateenkaarenväreissä ja makoisa papaijadrinkki. Gorilla on myös löytänyt uuden ystävän – Ykä Yksisarvisen, jonka selkään hän hyppäsikin samantien. Emme ole vielä kertoneet gorillalle, että hänen uusi ystävänsä koostuu lähinnä ilmasta, sillä gorilla tuntuu todella löytäneen tosikaverin.

Noniin, gorillamme on ehkä muuttunut heinäkuun alussa viidakon kuninkaasta lötköksi laiskiaiseksi, mutta suotakoon se hänelle. Hommat kuitenkin hoidetaan, vaikka papaijajuoma kädessä! Tässä on Casino Gorillan heinäkuun suosikkikasinot, tervetulobonukset ja muut kampanjat. Melko muhkeita bonuksia, kyläfestareita ja tilittömiä kasinoita olisi luvassa…

Casumolta tärähtää muhkea 2000€ bonus + ilmaiskierroksia ilman talletusta

Casumo casino kampanjat heinakuu 2019Casumo on ansaitusti pitänyt ykköspaikkaa jo pidemmän aikaa Casino Gorillan ultimaattisena suosikkikasinona. Ja aikamoinen pyörremyrsky saisikin iskeä, jotta tämä palkittu suomalaisten suosima nettikasino ykköspaikalta kumoon horjahtaisi.

Vaikka Casumo on toiminut jo vuodesta 2012, palkitsee se edelleen uusia pelaajia poikkeuksellisen muhkealla tervetulobonuksella. Heinäkuussa uudet pelaajat saavat hyvin makoisan edun:

  • Ensitalletus: 100% Bonus aina 2000€ asti + 20 ilmaiskierrosta suosittuun Book of Dead-kolikkopeliin

Ja nämä 20 ilmaiskierrosta saat ilman talletusta – riittää että rekisteröidyt Casumolle.

Oletko halunnut testata suosittua Book of Dead-kolikkopeliä? Nyt sinulla on tilaisuus siihen ihastuttavalla Casumolla!

Pelaa Kasinolta ilmaiskierroksia Gonzo’s Questiin

Pelaa Kasino heinäkuun kampanjat 2019Pelaa Kasino on viime vuoden 2018 uutuuskasino, joka toimii “Pelaa ilman tiliä” periaatteella. Tällä suomalaisille suunnatulla kasinolla pelien aloittaminen on siis helppoa ja nopeaa, puhumattakaan kotiutuksista – jos pienempi tai isompi voittopotti räpsähtää peleistä, saat ne tilillesi samantien ilman ikävää odottelua.

Melko monet tilittömät kasinot eivät harmillisesti tarjoa uusille asiakkaille tervetuloetua, toisin on kuitenkin Pelaa Kasinon kanssa! Heinäkuussa uudet pelaajat pääsevät herkuttelemaan ilmaiskierroksilla seuraavasti:

  • Ensitalletus: Saat 150 ilmaiskierrosta Gonzo’s Quest-kolikkopeliin

Tämä etu on ensitalletuksen tekeville pelaajille. 15 ilmaiskierrosta saat välittömästi, loput tulevat 15 kappaleen erissä seuraavan 9 päivän ajan!

Dunder Casinolla ilmaiskierroksia ilman talletusta

Pelaa Kasino heinäkuun kampanjat 2019Dunder Casino on tyylikäs nettikasino, jonka ylli 1500 pelin valikoimasta löytyy hauskoja kasinopelejä slottihirmuille, livepelureille ja jättipottien jahtaajille. Casino Gorilla on erityisen mieltynyt Dunderin pelikategorioihin – tämä kasino on luonut aivan erilaisen tavan näyttää kasinopelit toimintojen, teeman tai tyypin mukaan.

Heinäkuussa Dunderilla uudet pelaajat saavat heti alkuun mukavia etuja:

  • Ilman talletusta: 20 ilmaiskierrosta – riittää, että rekisteröidyt
  • Ensitalletus: 100% bonus 250 € asti + 50 ilmaiskierrosta lisää
  • Kirjaudu seuraavana päivänä: Saat 50 ilmaiskierrosta lisää

Yhteensä Dunder tarjoaa siis 120 ilmaiskierrosta ja nämä spinnit voit käyttää suosittuun Book of Dead -peliin.

Kasinouutuus Jackpot Village tarjoaa jopa 3300€ bonuksen ja ilmaiskierroksia

Jackpot Village logo 2019Jackpot Village on toukokuussa 2019 julkaistu uutuuskasino. Tämä paljon odotettu kasino tarjoaa roimasti kasinoviihdettä modernilla ilmeellä. Pelivalikoimasta löytyy pelattavaa jokaiseen lähtöön, joten tässä on erinomainen vaihtoehto myös aloittelijoille. Lisäksi Jackpot Villagella on erittäin toimiva mobiilikasino, ja pelivalikoimasta löytyy ilahduttavasti myös pokeria!

Jackpot Village ilahduttaa uusia pelaajia kolmivaiheiseela tervetulobonuksella heinäkuussa:

  • Ensitalletus: 100 % bonus jopa 2000 € asti, 500 lojaalisuuspistettä + 30 ilmaiskierrosta
  • Toinen talletus: 25 % bonus jopa 800 € asti + 25 ilmaiskierrosta
  • Kolmas talletus: 50 % bonus jopa 500 € asti + 20 ilmaiskierrosta

Pst! Jackpot Villagelle voit kiiruhtaa luottavaisin mielin, sillä tämä MGA-lisenssin omaava verovapaa nettikasino on tunnetun White Hat Gamingin käsialaa. Jackpot Villagen sisarkasinoita ova mm. suositut nettikasinot Casimba, Temple Nile ja Playzee.

Village-festivaali – Voita osuus kuukausittaisesta 10 000€ potista

Jackpot Village ja Village festivaalit

Heinäkuu on festarikansan kulta-aikaa! Näin on myös Jackpot Villagella. Osallistu Village- festivaaleille ja kuukausittaiseen 10 000€ palkintopotin osuuksien arvontaan. Osallituminen tapahtuu automaattisesti, kun talletat ja pelaat kasinolla.

Toimi siis näin: rekisteröidy, tee talletus ja ryhdy pelaamaan!

Mr Green taikoo hatustaan bonuksia kasinolle, livekasinolle ja vedonlyöntiin

Mr Green Casino logo 2019Mr Green on kasinomaailman tyylikkäin herrasmies, joka kesähelteelläkin pukeutuu vihreään pukuun ja knalliin sekä tepastelee ylväästi kävelykeppiään kopistellen. Ja miksipä hän ei niin tekisi, onhan Mr Green kasinoiden the Päällikkö.

Mr Greenillä voit nykyään pelata myös ilman tiliä! Nopeisiin peleihin ja kotiutuksiin mieltyneet voivat tehdä kirjautumisen näppärästi pankkitunnuksilla ja rientää pelien pariin aivan hujauksessa.

Mr Green tarjoaa kolme erilaista bonusta sivustolle kirjautuville; kasinobonus, live-kasinobonus ja vedonlyöntibonus. Tässä heinäkuun kasinobonus uusille pelaajille:

  • Ensitalletus: 100% bonus vähintään 10€ talletuksella jopa 100€ asti + 100 ilmaiskierrosta
  • Kierrätettyäsi ensitalletuksesi: 20 ilmaiskierrosta joka päivä 5 päivän – yhteensä siis 100 ilmaiskierrosta lisää!

Viikoittainen Blackjack-maratoni

Mr Green viikottainen Blackjack maratooni

Heinäkuussa Mr Green järjestää joka viikko maratonin, jossa kaikki jotka saavat 20 blackjackia 4 kampanjanpäivän sisällä jakavat 2000€ potin keskenään tasan.

Kampanjapöytiin kuuluvat Club Royalen Blackjack-pöydät

Kampanja voimassa: ma 1. heinäkuuta – pe 5. heinäkuuta, 2019

 

 

Liity Casino Gorillan sisäpiiriin - saat 2000 ilmaiskierrosta!