Rahansiirrot

Nettikasinoilla pelaaminen on suurta hupia. Tämä on tullut todettua täällä jo tuhat ja yksi kertaa, sillä se on kaiken Casino Gorillan sivuston lähtökohtana. Pelien pelaaminen on iloista hupia, ja siitä syystä on toisinaan oppia myös uusia asioita siihen liittyen.

Kun Gorilla aikanaan tutustui slotteihin puolivahingossa muutaman viidakkopelin myötä, innostui se harrastuksesta heti suuresti. Sillä ei kuitenkaan alun perin ollut mitään käsitystä siitä, miten pelejä pääsisi pelaamaan. Alun perin se yritti tarjota tietokoneelle toimistopöydältä löytämiään pikkukolikoita, mutta tämä ei luonnollisestikaan johtanut muuhun kuin pettymykseen ja apinamaiseen raivoon. Vähitellen kuitenkin kerroimme sille, miten rahan tallettaminen nettikasinolle tapahtuu…

Rahansiirrot kasinoille

Aivan aluksi täytyy todeta, että mitään salatiedettä ei rahan tallettaminen nettikasinoille ole. Jos se olisi, eivät kasinot koskaan olisi voineet nousta koko kansan huviksi ja viihteeksi. Pelisivustot ympäri maailman ovat tehneet kaikkensa, jotta kaikenkarvaiset ihmiset ja gorillat pystyisivät tavalla tai toisella rahoittamaan tiliään ja tällä tavoin pelaamaan myös kasinoiden pussiin. Toisinaan toki voittoja voi osua kohdalle mojovastikin, jolloin päädytään sitten myös nostamaan rahaa takaisinpäin. Tämä on minkä tahansa hyvän pelisession lähtemätön ja erehtymätön merkki.

Luotettavimmat palveluntarjoajat ja talletusmuodot nettikasinoille

Rahapelien pelaaminen netissä on onneksi tänä päivänä hyvin valvottua ja turvallista puuhaa. Alan kliinisestä puhtaudesta voi kiittää etenkin pelien suosiota ja peliharrastuksen yleisyyttä. Alalla pyörii sen verran suuria rahatukkoja, että asianmukaiset järjestöt ja lisensoijat tajuavat valvoa toimintaa haukan katseellaan. Kunhan valitset nettikasinon Casino Gorillan sivuilta, voit olla varma, että myös löytämäsi rahansiirtomenetelmät ovat viimeisen päälle turvallisia ja valvottuja.

Alle olemme listanneet kaikista tyypillisimmät tavat laittaa rahaa sisään pelitilille. Tämän lisäksi kerromme muutamia hyviä ja huonoja puolia sekä kiinnostavaa tietoa kustakin maksumenetelmästä.

Neteller

Neteller on yksi netin suosituimmista nettilompakoista eli e-walleteista. Käytännössä tämän sortin ratkaisut toimivat niin, että pelaajan tulee luoda tili Netellerin sivuilla, minkä jälkeen virtuaalinen lompakko onkin jo valmiina käytettäväksi. Seuraavaksi pelaaja voi tallettaa omilla maksutavoillaan Netelleriin rahaa, jota voi sitten kätevästi siirtää esimerkiksi nettikasinoille.

Kenties kaikkein suurin hyötyä Netellerin tapaisissa nettilompakoissa on se, että pelejä pelaava henkilö saa kätevästi eroteltua oman pelikassansa muusta varallisuudestaan. Voit siis huoletta siirtää Netelleriin sellaista löysää rahaa, jonka haluat allokoida viihdebudjettiisi pois esimerkiksi päivittäisiin ostoksiin ja laskuihin käytettävän rahan seasta.

Huonona puolena on kuitenkin ainakin se, että monilla nettikasinoilla nettilompakoilla tallettaminen ei bonusta lunastaessa ole sallittua. Tästä lisää toisen nettilompakon eli Skrillin kuvauksessa.

Katso kattavampi arvostelu Netelleristä täältä.

Skrill

Skrill on Netellerin tapaan suosittu nettilompakko. Myös oman Skrill-lompakon avaaminen käy helposti ja kätevästi vain muutamissa minuuteissa, ja myös Skrilliin on hyvä siirtää pelikassaansa eroon muista varoista.

Samoin kuin Neteller, myös Skrill on usein rajattu bonustarjousten ulkopuolelle. Syynä tähän on ilmeisesti ainakin se, että nettilompakoiden käyttäminen on useita muita talletus- ja nostomenetelmiä anonyymimpää, mikä tarkoittaa palveluiden ja täten bonustarjousten helpompaa väärinkäyttöä. Tämän lisäksi esimerkiksi nostotapahtumat nettilompakosta omalle tilille saattavat olla kulullisia, eli pelaaja joutuu rahaa siirtäessä jättämään pienen prosentin taakseen tilinhallintakuluihin.

Täältä löydät tarkemman arvion Skrillistä.

 

Trustly

Kun Casino Gorilla kirjoittaa arvosteluita nettikasinoista, tuntuu meistä usein hassulta puhua Trustlysta kuin se olisi jokin laajaltikin tunnettu palvelu. Tosiasiassa monikaan ei välttämättä tiedä, mikä Trustly on, vaikka käytännössä se on vain kätevä väylä päästä käsiksi omaan suomalaisella pankkitilillä olevaan rahaan. Trustly-talletuksen valitsemalla päädyt siis useimmiten kirjautumaan sisään verkkopankkiisi, mutta talletukset ovat silti salamannopeita sen sijaan, että joutuisit odottamaan useita pankkipäiviä rahan saapumiseen.

Trustlyssa ei sinänsä ole heikkoja puolia, vaan se on useimmiten suorin ja nopein tie nettipankkiin. Tästä syystä Gorilla suositteleekin kaikista eniten nimenomaan Trustlyn (tai lähes identtisen Eutellerin) käyttämistä. Tämä on eräänlainen default- eli oletusvalinta, kun taas muut valinnat sopivat parhaiten lähinnä tietynlaisiin tilanteisiin ja erikoistarpeisiin.

Lue tarkempi arvio Trustlystä täältä.

Mastercard

Kukapa ei Mastercardia tuntisi? Kyseessä on yksi suurimmista luottokorttiyrityksistä ja näin ollen myös luottokorteista. Yleisesti ottaen emme kuitenkaan suosittele luotolla pelaamista, sillä mikäli rahat ovat aivan tapissa, ei pelaaminenkaan ole suositeltavaa.

Useimmat nettikasinot eivät päästä pelaajaa pelaamaan suoraan Mastercardin tiedoilla, vaan lisäksi pelaajan tulee myös kirjautua sisään nettipankkiinsa. Tästä syystä on useimmiten kannattavaa tallettaa suoraan Trustlyn tai Eutellerin kautta.

Visa

Visa on Mastercardin tavoin suosittu luottokorttiyritys ja luottokortti. Myös tällä kortilla pelaaminen on kätevää ja mutkatonta, joskaan emme voi edelleenkään suositella viimeisillä rahoilla ja luotolla pelaamista.

Samoin kuin Masterillakin, myös Visalla tallettaessa joutuu useimmilla kasinoilla koukkaamaan nettipankin kautta. Tästä syystä on usein kätevää jättää kortti taskuun ja tallettaa saman tien Trustlyn avulla.

Euteller

Euteller on suomalaisittain ehkä hieman Trustlya tuntemattomampi talletustapa. Erot näiden kahden palvelun välillä ovat lähestulkoon yhtä hiuksenhienoja kuin Visan ja Mastercardin ja toisaalta Netellerin ja Skrillin välillä.

Eutelleriä pidetään kaikesta huolimatta vielä hieman Trustlya turvallisempana palveluna, sillä siinä missä Trustly toimii ikään kuin väylänä kasinon ja nettipankin välillä, ohjaa Euteller pelaajan suoraan nettipankkiin. Erot ovat kuitenkin häviävän pieniä.

Ecopayz

Vaikka nimi Ecopayz ei ehkä soitakaan monillekaan yhtä paljon kelloja kuin mitä Skrill ja Neteller, on myös tämä maksumenetelmä käytännössä nettilompakko. Ecopayz-lompakon avaaminen kestää muutamia minuutteja, ja rahaa saa talletettua tännekin pitkälti siinä missä muissakin nettilompakoissa.

Ecopayzin kenties heikoin puoli on siinä, että lompakko ei ole tuettu läheskään yhtä laajasti kuin Neteller tai Skrill. Tästä syystä Ecopayz-walletin avaaminen saattaa useilla kasinoilla jäädä turhaksi. Kuten muissakin nettilompakoissa, myös Ecopayzissä koituu kuluja nostotapahtumista omalle tilille.

Zimpler

Ruotsalainen Zimpler kuuluu Zimpler AB -nimisen pörssiyrityksen palveluihin. Kyseessä on käytännössä etenkin mobiilissa suosittu maksutapa, jonka avulla on mahdollista pelata nyt ja maksaa myöhemmin. Käytännössä homma toimii siis laskun kautta.

Ottaakseen Zimplerin käyttöön tulee pelaajan kirjautua palveluun puhelinnumeronsa avulla talletusta tehdessään. Tällöin pelaajalle lähetetään vähitellen koodi, joka tulee syöttää kasinolle. Prosessi ei vie minuuttiakaan, vaan rahat saa tililleen nopeasti hieman samaan tapaan kuin pikavipinkin. Valitettavasti Zimpler on muutenkin hieman pikavipin kaltainen laitos, sillä pelaaja voi pelata luottomaisesti rahalla, jota hänelle ei ole.

Useimmiten kasinot kuitenkin rajoittavat Zimplerin käyttöä noin 200–1000 euroon, jotta pelaaja ei kerralla saisi saatettua itseään pahaan taloudelliseen ahdinkoon. Maksuaikaa laskulle on tavallisesti kaksi viikkoa.

Paysafecard

Paysafecard on nimensä mukaisesti eräänlainen lahjakortti, jolla pelaaminen onnistuu kätevästi. Kortteja voi ostaa kätevästi suurimmista tavarataloista sekä R-kioskeilta – joko itselle tai vaikkapa pelaamisesta tai muusta nettishoppailusta kiinnostuneelle ystävälle lahjaksi.

Paysafecardin hankaluutena on, että kaupoista löytyviä kortteja ei saa pitää. Jos kiikutat vaikkapa 25 euron Paysafecardin kassalle, saat maksukoodisi kuittiisi, joka voi helposti lähteä vahingossa roskiin. Muita haittapuolia ei kuitenkaan Paysafecardissa sinänsä ole.

Verkkopankki

Vanha kunnon verkkopankki eli toisin sanottuna pankkisiirto on nettikasinoilla pelaamista ajatellen erittäin epäkätevä maksutapa. Syynä tähän on tietenkin se, että pankkisiirrot eivät tavanomaisesti siirry pelitilille saman tien, vaan pelaajan tulee odottaa tavanomaiset pari pankkipäivää – aivan kuten yleensäkin nettipankilla maksettaessa.

Verkkopankin kautta nettikasinoilla pelaavat lähinnä ihmiset, joiden tietotaso kasinoista lähentelee nollaa – siis aivan kuin Gorillakin aikanaan. Ennemmin kannattaa valita nettipankin kautta talletuksen saman tien suorittavia Trustlya ja Eutelleria!

Siru Mobile

Kuten ollaan tässä vaiheessa huomattu, hyvin monella talletus- ja nostotavalla on omat vastinparinsa. Siru Mobile muistuttaa käyttötavaltaan Zimpleriä, sillä molemmat toimivat käytännössä laskun kautta. Siru Mobile on kuitenkin suomalaista alkuperää, kun taas Zimpler on ruotsalainen.

Siru Mobile on Zimpleriä vastuullisempi vaihtoehto, sillä maksutapahtumat siirtyvät puhelinlaskulle ja kerrallaan voi tallettaa yleensä noin 5–30 euroa, kun taas kuukausikatto palvelussa on 300 euroa. Kannattaa kuitenkin aina muistaa, että yli varojen pelaaminen ei ole järkevää, vaikka se onkin mahdollista. Siru Mobilea vaivaavat heikohkon vastuullisuuden lisäksi myös korkeahkot palvelumaksut sekä palvelun harvinaisuus nettikasinoilla.

PayPal

Mikäli olet aiemmin asioinut Ebayssa, on PayPal varmasti tullut tunnetuksi. Kyseessähän on nimenomaan Ebayn kanssa samalle yritykselle kuuluva yhdysvaltalainen nettilompakko, jota suositumpaa ei maailmasta toistaiseksi löydy.

PayPallin huonoin puoli suomalaisille pelaajille on se, että palvelua ei yksinkertaisesti voi Suomesta käyttää nettikasinoilla pelaamiseen. Tämä on tietenkin sääli, mutta toisaalta PayPallin löytyminen kasinon repertuaarista kertoo silti sivuston luotettavuudesta. PayPal on antanut siunauksensa vain harvoille ja valituille nettikasinoille.

Bitcoin ja muut kryptovaluutat

Bitcoin on asia, josta Gorilla ja varmasti moni muukin on lukenut monista talouselämän julkaisuista. (Tai no Gorilla on lähinnä katsellut kuvia.) Kryptovaluutat ovat toistaiseksi harvinaisia maksutapoja pelisivustoilla, mutta trendi on selkeästi kasvussa. Myös Bitcoin on periaatteessa eräänlainen nettilompakko, johon tosin täytyy ostaa valuuttaa sen sijaan, että sitä laitettaisiin sinne omalta pankkitililtä.

Bitcoinin parhaita puolia ovat todella nopeat ja turvalliset maksutapahtumat, mutta Bitcoin-lompakon ja kryptovaluutan hankkimisessa on oma kynnyksensä, minkä lisäksi väärin kirjoitettu kasinon Bitcoin-osoitelinkki kadottaa rahat herkästi bittiavaruuteen.

Lue tarkempaa tietoa Bitcoin-kasinoista täältä.

Luotettavat nettikasinot

Kuten jo aiemmin artikkelissa kerroimme, Gorillalla on mahtava vainu luotettaville nettikasinoille. Jos siis haluat pelata kasinolla, johon voi varmasti luottaa, on kannattavaa valita pelisivusto aina nimenomaan Gortsun listauksesta. Kunhan näet kasinon meidän listassamme, voit käytännössä unohtaa kaikki epäilyksesi ja epäluulosi.

Vaan millä perusteilla Gorilla sitten haistelee kassuja listoilleen? Ensinnäkin tärkeää on, että sivustolta löytyy tarpeelliset toimiluvat ja pelilisenssit eurooppalaisilta säätelyelimiltä. Suomalaisittain etenkin Maltan peliviranomaisen myöntämä pelilupa on tärkeä, sillä se merkitsee meille kylmän pohjoisen asukeille verovapaita voittoja. Lisäksi Gorilla tarkkailee kuitenkin myös sitä, onko kasinon SSL-salaus riittävällä tasolla ja käydäänkö pelipaikan satunnaisnumerogeneraattoreja tarkastamassa tarpeeksi usein.

Monilta osin nämä ovat sellaisia asioita, joihin maallikon silmät ja ymmärrys eivät välttämättä riitä, joten mekin tutkimme asioita Gorillan kanssa emmekä ainoastaan laita erehtyväistä apinaa asialle. Nettikasinon luotettavuus ja vastuullisuus ovat hyvän ja viihdyttävän pelisession kulmakiviä.

Yhteenveto

Nettikasinoita on pilvin pimein, ja jopa maksumenetelmiä on tähän päivään mennessä siunaantunut rutkasti. Kaikkein tärkeimmät puolet hyvissä maksutavoissa ovat tietystikin luotettavuus, nopeus, helppous ja vastuullisuus. Kaikki esittelemistämme maksutavoista täyttävät luotettavuuden kriteerit, kun taas muissa asioissa tulee hieman enemmän hajontaa. On kuitenkin viime kädessä pelaajasta itsestään kiinni, mikä talletus- ja nostotapa sopii itselle kaikkein parhaiten.

Nyrkkisääntönä haluamme sanoa, että luottokorteilla sekä laskulla toimivilla maksutavoilla pelaamista kannattaa varmuuden vuoksi välttää, ellei tililtä löydy reippaasti rahaa. Lisäkulujen maksaminen joka talletuksen yhteydessä on jo syy itsessään, miksi etenkin Zimplerin ja Siru Mobilen käyttämistä kannattaa harkita kunnolla etukäteen. Useimmiten pelaamiseen ei pitäisi olla niin kova kiire, että on valmis maksamaan esimerkiksi 10 %:n korkuisia kuluja.

Kaiken kaikkiaan Gorilla on joka tapauksessa tyytyväinen siitä, että erilaisia konsteja tallettamiseen on runsaasti. Kun puhutaan viihteestä, on joustavuus ehdoton perusarvo! Kunhan vain käteiselläkin voisi vielä pelata…

Usein kysyttyä rahansiirroista

Seuraavaksi Gorilla vastaa vielä lyhyesti muutamiin polttaviin, rahansiirtoa käsitteleviin kysymyksiin!

KYSYMYS: Kuinka teen talletuksen kasinolle?

VASTAUS: Kun olet rekisteröitynyt nettikasinolle ja pelannut pois mahdolliset ilman talletusta saatavat etusi, voi hyvinkin olla otollinen aika tallettaa. Useimmiten nettikasinot opastavat sinut tallettamaan selkeästi jo suoraan etusivultaan.

Kasinotoiminta pyörii oikean rahan talletusten ympärillä, joten talletustapahtumat on tehty asiakkaille nopeiksi, käyttäjäystävällisiksi ja ylipäätään hyvin helpoiksi.

KYSYMYS: Mitä talletuskeinoja kasinot tarjoavat?

VASTAUS: Nettilompakot, laskun kautta maksaminen, maksu- ja luottokortit… Talletustapoja on lukuisia.

Mikäli haluat lisätietoa näistä asioista, lue ihmeessä Gorillan katsaukset jokaisesta eri maksutavasta. Valintojen suhteen kyse on makuasioista, mutta Trustly ja Euteller lienevät kaikista helpoimmat ja nopeimmat tavat tallettaa rahaa.

KYSYMYS: Kuinka nopeasti talletukseni näkyy pelitilillä?

VASTAUS: Vaikka talletusmenetelmiä on useita, tarjoavat lähes kaikki salamannopeita talletuksia. Ainoastaan pankkisiirto saattaa viedä muutaman pankkipäivän.

KYSYMYS: Kuinka nopeasti saan voitot kasinolta?

VASTAUS: Siinä missä tallettaminen käy yleensä käden käänteessä, kestää voittojen kotiuttamisessa useimmiten jonkin aikaa. Tänä päivänä muutamat hyvin harvat kasinot ovat siirtyneet toimimaan suoraan Trustlyn kautta, jolloin nostot tulevat tilille suurin piirtein yhtä nopeasti kuin mitä talletukset lähtevät tililtä.

Useimmilla kasinoilla kasinot kuitenkin käsittelevät kaikki nostot erikseen, mihin menee yleensä kasinosta riippuen 0–4 päivää. Tämän jälkeen raha siirtyy maksutavasta riippuen 0–3 pankkipäivässä tilille. Esimerkiksi nettilompakot ovat tässä suhteessa nopeampia kuin pankkitiliin perustuvat konstit.

KYSYMYS: Miten voin nostaa rahaa kasinolta?

VASTAUS: Kun tililläsi on voittoja ja olet kierrättänyt mahdolliset bonuksesi, voit yleensä nostaa rahasi kasinolta pois. Tämä tapahtuu yleensä menemällä omiin tilitietoihin, joista sitten löytyy tallettamisen lisäksi kohta myös nostamiselle.

Kun nostat rahasi tililtä, tulee ne useimmiten nostaa sitä maksutapaa käyttäen, jolla olet tallettanutkin. Tilanne on kuitenkin toinen esimerkiksi Paysafecardin ja laskuun perustuvien talletustapojen kanssa, sillä niiden tapauksessa rahat maksetaan useimmiten pelaajan pankkitilille.

Kannattaa kuitenkin myös ottaa huomioon, että toisinaan nostoja ennen tulee lähettää nettikasinolle muutamia asiakirjoja kuten kuva henkilöllisyystodistuksesta ja maksutavasta. Kasinot kuitenkin ohjeistavat näissä tilanteissa mielellään tapauskohtaisesti.

Lue myös:

 

Liity Casino Gorillan sisäpiiriin - saat 2000 ilmaiskierrosta!